APPELSIINI UUSIN REILUN KAUPAN HEDELMÄ (6.2.2004)
Suomen
kauppoihin tuli eilen myyntiin uusi Reilun kaupan tuote, appelsiini. Reilut
appelsiinit tulevat myyntiin maanlaajuisesti Keskoon, S-ryhmään
ja Tradekaan kuuluvien kauppojen valikoimiin. Appelsiinit ovat luomua,
eli ne on viljelty luonnonmukaisesti ilman torjunta-aineita ja keinolannoitteita.
Reilun kaupan appelsiinien alkuperämaa on Egypti.
Appelsiini on yhdeksäs Suomessa myytävä Reilun kaupan
tuote ja kolmas hedelmä. Kauimmin Reilun kaupan hedelmistä
on ollut myynnissä banaani (maaliskuusta 2001 lähtien). Viime
syksystä lähtien K-kaupoista on saanut myös Reilun kaupan
ananaksia. Erityisesti banaanit ovat olleet suomalaisten suosikkeja. Viime
vuonna Reilun kaupan banaaneja myytiin Suomessa yli 2,5 miljoonaa kiloa.
Reilu kauppa valvoo työntekijöiden oikeuksia
Valtaosa maailman vientiin menevistä appelsiineista viljellään
plantaaseilla, joilla käytetään runsaasti kausi- ja halpatyövoimaa.
Työntekijöiden oikeudet ovat usein heikot, heidän palkkansa
huonot sekä työ- ja asuinolonsa puuttellisia.
Reilussa kaupassa varmistetaan, että tuotteita viljelevillä
tiloilla noudatetaan kansainvälisiä sopimuksia työntekijöiden
oikeuksista (Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimukset,
YK:n ihmisoikeuksien julistus ja lasten oikeuksien sopimus). Reilun kaupan
järjestelmä takaa työntekijöille muun muassa lainmukaisen
palkan ja työajan sekä mahdollisuuden liittyä ammattiyhdistykseen.
Järjestelmä kiinnittää huomiota myös työntekijöiden
työturvallisuuteen. Lapsityövoiman käyttö on Reilussa
kaupassa kiellettyä.
Reilun kaupan järjestelmässä viljelijälle maksetaan
tuotteesta takuuhintaa, joka kattaa sen viljelykustannukset. Egyptiläisten
luomuappelsiinien takuuhinnaksi on määritelty 44 senttiä
kilolta. Lisäksi jokaisesta appelsiinikilosta maksetaan 2,5 senttiä
Reilun kaupan lisää, jonka käytöstä tilan omistajat
ja työntekijät päättävät yhdessä. Egyptiläisellä
tilalla, josta Suomessa myytävät appelsiinit ovat kotoisin,
ensimmäiset Reilun kaupan lisät on päätetty käyttää
työntekijöiden asuinolojen parantamiseen.
Reilun kaupan tempaus lauantaina Helsingissä
Appelsiinien Suomeen tulon tiimoilta järjestetään tempaus
myös lauantaina 7. helmikuuta Reilun kaupan tempaus Helsingin keskustassa,
Kolmen sepän patsaan aukiolla. Lisäksi Reilun kaupan vapaaehtoiset
jakavat perjantaiaamuna työmatkalaisille ilmaisia appelsiineja Helsingin
rautatieasemalla kello 7.30 9.00.
Lisätietoja:
www.reilukauppa.fi
Takaisin
uutisiin
|