Vasemmistonuoret:
"KIINAN ASEVIENTIKIELLOSTA ON PIDETTÄVÄ KIINNI"

Kiina on ollut lähes viisitoista vuotta EU:n asevientikiellossa. Asevientikielto aloitettiin Kiinan tukahdutettua verisesti Taivaallisen rauhan aukion opiskelijamielenosoitukset. Nyt Ranska ja Saksa ovat kuitenkin esittäneet, että EU purkaisi Kiinalle asetetun asevientikiellon maaliskuun lopussa pidettävän EU-huippukokouksen yhteydessä.

Vasemmistonuorten mielestä asevientikieltoa ei saa poistaa niin kauan, kun Kiina loukkaa räikeästi ja jatkuvasti ihmisoikeuksia. Kauppapoliittisista syistä monet Euroopan maat haluavat puhua ihmisoikeustilanteen parantumisesta vaikka selkeää edistystä ei ole tapahtunut. Vasemmistonuorten mielestä Suomen pitää liittyä rintamaan, joka vastustaa Ranskan ja Saksan esitystä.

"Suomen hallituksen tulee toimia tiukasti EU-tasolla Kiinan asevientikiellon säilyttämisen puolesta. Vaikka Jorma Ollilla on Pekingin kunniakansalainen, ei raaka talousajattelu saa ajaa ihmisoikeuksien edelle", toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Vasemmistonuoret tuomitsee vähättelevän asenteen, jota muun muassa vientiä edistämään pyrkivät ministerit tuntuvan usein osoittavan ihmisoikeustilannetta kohtaan. Suomi kyllä puhuu ihmisoikeuksien puolesta, kunhan maamme taloudelliset intressit eivät siitä vaarannu.

"Suomella on ikävä historia asekaupoista esimerkiksi siviilejä vastaan sotaa käyvien ja räikeästi ihmisoikeuksia rikkovien Israelin ja Turkin kanssa. Kiinan asevientikiellon purkaminen jatkaisi tätä ihmisoikeuksista piittaamatonta politiikkaa."

"Nyt Suomella on tilaisuus puolustaa ihmisoikeuksia myös teoissa puheiden lisäksi", Arhinmäki painottaa.

Takaisin uutisiin