FemAttac ja Vasemmistonuoret vetivät luokan täyteen Suomen sosiaalifoorumissa

"FEMINISMIÄ TARVITAAN!" (8.4.2004)

Tutkija Anne Holli luennoi Vasemmistonuorten seminaarissa feminismin määrittelyistä.

Suomen sosiaalifoorumi järjestettiin tänä vuonna Helsingin Kallion työväenopistolla. Kävijämäärän arvioitiin lauantaina pyörivän 1500:n tienoilla. Lukuisat kansalaisjärjestöt olivat levittäneet pöytänsä ensimmäisen ja toisen kerroksen käytäville. Lähemmäs 60 ihmistä ahtautui täyteen luokkahuoneeseen opistotalolle aurinkoisena lauantaipäivänä seuraamaan seminaaria feminismistä. Ilahduttavan sankka joukko!

Yleisö kommentoi ja osallistui keskusteluun aktiivisesti. Aika ei tuntunut riittävän kunnolla aiheen käsittelyyn, sen verran paljon puhetta alustukset synnyttivät. Kommentoimassa oli myös kansanedustaja Outi Ojala. Seminaarin vetäjänä toimi Vasemmistonuorten Kirsi Pihlaja.

Marjo Katajisto, valtion ja erityispalvelujen liiton (VAL) sopimussihteeri, alusti naisten työelämän tasa-arvo-ongelmista. Naisten esteet työelämässä voivat näkyä avoimesti organisaatiossa palkkaeroina ja töiden sukupuolen mukaisena jakautumisena. Myös työyhteisön kieli voi toimia naisia vastaan(esim. seksistinen kielenkäyttö, puhutaan kuin toinen olisi ilmaa).

Perhe-elämän ja työn yhteensovittaminen on niin ikään ongelmallista naisille, samoin raskaus. Ulkonäön ja iän merkitys työelämässä ilmenee mm. ruumiillisuutena: ikääntyessään miehet tulkitsevat menestystään tekojen kautta, naiset ulkonäön kautta. Katajisto tarkensi analyysiään ottamalla esimerkiksi SAK:n, jossa sukupuolinen eriytyminen työssä on voimakasta. Naisten ja miesten väliset palkkaerot kasvoivat 1990-luvun lopulla. SAK:ssa palkkaerot kasvavat yhä. Naisen palkka on 78% miehen palkasta ja naisen markka on 80 penniä. 54-55 vuoden iässä naisten tulot ovat korkeimmillaan, samalla tuloerot miehiin verrattuna ovat suurimmat juuri tässä iässä.

Tuloeroja on selitetty työn tuottavuudella ja ammattien sukupuolisella eriytymisellä. Todellisuudessa yli puolelle palkkaeroista ei löydy selitystä. Työn tuottavuusmittareille kaivattiin vaihtoehtoja yleisön joukossa. Katajisto lopetti alustuksensa tilastotietoon, jonka mukaan töitä tunnutaan myös vakinaistavan sukupuolen mukaan: vuonna 2002 19,5% naisista oli määräaikaisessa suhteessa, miehistä määräaikaisina oli 12,5 %. Marjo Katajisto oli seminaarin alustajista ainoa, jolla on vakinainen työsuhde.

Yliopiston pätkätyöläinen, naistutkimuksen professori Kaarina Kailo alusti uusliberalismin sukupuolivaikutuksista. Kaarina Kailo laajensi Amnesty Internationalin Joku raja-kampanjan (naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan) koskemaan paitsi naisen fyysistä myös henkistä, taloudellista ja kulttuurista loukkaamattomuutta. Yksi globalisoituvan maailman sukupuolivaikutus Kailon mukaan on uhka, että naisista tulee uusi halpatyöryhmä. Tätä nykyä proletariaatin sijaan tai sen rinnalla käytetään termiä prekariaatti kuvaamaan epävarmoissa ja määräaikaisissa työsuhteissa elävää ihmisryhmää.

Yhteiskuntatieteilijä, pätkätyöläinen Leena Eräsaari tarkasteli sukupuolittunutta hyvinvointivaltiota naisnäkökulmasta. Esimerkkinään Eräsaari käytti tositapahtumiin perustuvaa Eila-elokuvaa, jossa siivoojat haastoivat valtion oikeuteen siivoustoimen yksityistämisestä.

Yksityistäminen olisi merkinnyt irtisanomisia ja huonontuvia työehtoja. Siivoojat saivat rahallisen kompensaation, mutta eivät moraalista: viranomaiset eivät joutuneet vastuuseen. Mitä naisille tapahtuu? kysyi Eräsaari. Vastaukseksi Eräsaari tarjosi Barbara Ehrenreichin kirjaa Nälkäpalkalla. Ehrenreichin kokeellinen tutkimus osoittaa, että työskentely naisten aloilla - hoivatyössä, ruokataloudessa ja siivouksessa - merkitsee nälkäpalkalla elämistä. Tällä hetkellä 550 miljoonaa ihmistä elää matalapalkka-alalla ja näistä 60% on naisia.

Suomessa ollaan kilpailuttamassa ja yksityistämässä perinteisiä naisten aloja, mikä merkitsee entistä pienempää palkkaa ja huonompia työehtoja. Eräsaaren Ehrenreich-tulkinnan mukaan B-luokan kansalaisuudesta ja matalapalkkaisuudesta on tullut pysyvä tila. Nälkäpalkkalaiset eivät enää nouse ja tämä koskee konkreettisesti enemmän naisia kuin miehiä.

Kolmannen naispuolisen pätkätyöläisen, tasa-arvopolitiikan ja sukupuolipolitiikan tutkija, Anne Hollin alustus käsitteli feminismi-käsitteen väärinymmärtämistä/vääristämistä. Ensitöikseen Holli esitteli amerikkalaisen historioitsijan Karen Offenin määritelmän feminismistä.

Offrenin mukaan feministi on henkilö, nainen tai mies, joka täyttää kolme kriteeriä:
1) hän tunnustaa naisten omat tulkinnat elämästään ja tilanteestaan päteviksi ja varteenotettaviksi
2) hän havaitsee naisiin ryhmänä kohdistuvat epäoikeudenmukaisuuudet
3) hän haluaa muuttaa tilannetta oikeudenmukaisemmaksi

Holli käsitteli tiedotusvälineiden julkista, negatiivista kuvaa feminismistä. Hollin mukaan Suomessa feminismistä on rakennettu tasa-arvon vastapooli. Negatiivinen ajattelu feminismistä on luonut feminististä stereotyyppisen viholliskuvan: kunnon naisen kääntöpuolen. Stereotyyppinen kuva feminististä on aggressiivinen, fanaattinen, hapan, katkera (koska feministi ei saa miestä), ruma ja todennäköisesti lesbo.

Holli pohti mitä poliittista päämäärää tällainen kuva palvelee ja ryhtyi luettelemaan listaa: feministin viholliskuva saa miehet kokemaan feministin vihollisekseen, se säikäyttää naiset pois toiminnasta, jossa naisten aseman parantamista ajetaan feminismi-kyltin alla, viholliskuva siirtää keskustelun pois tasa-arvoasioista henkilöihin itseensä ja lisäksi stereotypiat pitävät naiset ruodussa. Tämä varmentaa, että naiset eivät vaadi liikaa siinä pelossa, että heidät leimataan tyyliin: "oot sä joku feministi?". Tällainen reagointitapa naisten esittämiin tasa-arvovaateisiin myös mitätöi naisten aikeet.

Teksti: Erja Veivo

Takaisin uutisiin