VASEMMISTONUORET OTTAA KÄYTTÖÖN LENTOVERON

Vasemmistonuoret ottaa käyttöön lentoveron tasaamaan lentomatkoista aiheutuvia ympäristöhaittoja. Kesäkuusta lähtien kaikista järjestön varoilla tehdyistä lentomatkoista maksetaan viiden prosentin lentovero jonkin ympäristöjärjestön, tänä vuonna Maan ystävien, ilmastokampanjalle.

Vasemmistonuoret pyrkii edelleen välttämään lentokoneen käyttöä. Toimittaessa suurten etäisyyksien maassa lentomatkailu on kuitenkin toisinaan välttämätöntä.

Lentoveron tarkoituksena on tehdä lentäminen vähemmän houkuttelevaksi matkustusvaihtoehdoksi. Vasemmistonuorten osalta lentoveroon siirtymisessä ei ole kyse isosta taloudellisesta uhrauksesta, sillä lentomatkustamiseen turvaudutaan järjestössä harvoin. Kyse on periaatteellisesta ratkaisusta, jolla vahvistetaan entisestään järjestön sitoutumista toimintaan ilmastonmuutosta vastaan.

Lentokoneella lentäminen on matkustustavoista saastuttavin ja siksi yhä useammat kansalaisjärjestöt ovat ryhtyneet maksamaan kaikista lentolipuistaan ylimääräistä lentoveroa eri ympäristöjärjestöjen ilmastokampanjoille. Kohdejärjestöä voidaan vaihtaa vuosittain.

Vasemmistonuoret haluaa lentoveron käyttöönotolla osaltaan tehdä ilmastokampanjaa tunnetuksi ja levittää lentoveroideaa muillekin järjestöille.

Maan ystävien ilmastokampanjan sivut:
http://maanystavat.fi/ilmasto

Maan ystävät vastaa myös näistä ilmasto- ja energiasivuista:
http://www.ilmasto.org ja http://www.vaihdavirtaa.net.

Takaisin uutisiin