VASEMMISTOLIITOLLA 479 NUORTA KUNNALLISVAALIEHDOKASTA (12.10.2004)
"Nuoret ovat voimallisesti tulossa Vasemmistoliittoon, tätä kehitystä on ollut havaittavissa jo jonkin aikaa", Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoo. Vasemmistonuoret teki kovasti töitä saadakseen puolueen ehdokaslistoille nuoria kasvoja. "Ehdokkaiden hankinta onnistui nuorten osalta hienosti ja nyt pitää tehdä töitä, että saadaan myös nuoria vasemmistoliittolaisia läpi valtuustoihin". Vasemmistonuorten tavoitteena on, että vaalien jälkeen Vasemmistoliitolla on Suomessa sata alle 30-vuotiasta valtuutettua. Nuorten esiinmarssi tarkoittaa puolueen kannalta paitsi nuorempia kasvoja ehdokasjulisteissa, myös politiikan tuulettamista. "Nuoret ovat ajaneet Vasemmistoliittoon voimakkaampaa punaista ja vihreää väriä. Nyt paikallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneet nuoret tuovat näitä voimakkaampia värejä myös kunnallispolitiikkaan", Arhinmäki iloitsee.
|