VASEMMISTONUORET NÄYTTÄVÄSTI PUOLUEKOKOUKSESSA (24.5.2004)

Vasemmistonuoret olivat vahvasti esillä viikonloppuna Turussa pidetyssä Vasemmistoliiton neljännessä puoluekokouksessa. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki oli ehdolla puolueen varapuheenjohtajaksi ja nuoret kokousedustajat olivat tuoneet kokouksen käsiteltäväksi monia nuorille tärkeitä teemoja.

Arhinmäen suosio ei riittänyt valituksi tulemiseen, mutta 27-vuotias helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu saavutti hyvän tuloksen. Vasemmistoliiton ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin oululainen lastensuojelun erityistyöntekijä Risto Kalliorinne, 32. Varapuheenjohtajavaalin ensimmäisessä äänestyksessä äänet jakautuivat seuraavasti: Paavo Arhinmäki 72, Risto Kalliorinne 205, Harri Moisio 22, Minna Sirnö 76, Kari Uotila 90. Toisella kierroksella Kalliorinne voitti selkein luvuin kansanedustaja Kari Uotilan.

Vasemmistoliiton toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin jatkamaan tamperelainen kansanedustaja Minna Sirnö, 38. Äänestyksessä äänet jakautuivat seuraavasti: Paavo Arhinmäki 107, Harri Moisio 21, Minna Sirnö 252, Esko-Juhani Tennilä 89.

Turkistarhauksesta tiukka äänestys

Vasemmistonuorille tärkeistä teemoista kokousta puhutti eniten turkistarhaus. Helsinkiläisen Linda Savosen, 18, tekemä esitys siitä, että Vasemmistoliitto vaatisi turkistarhauksen lopettamista Suomessa seitsemän vuoden siirtymäajan jälkeen äänestettiin kumoon selvästi. Sen sijaan äänestys aloitevaliokunnan sallivan kannan ja puoluehallituksen hiukan tiukemman linjan (uusia turkistarhoja ei saa perustaa) välillä meni tiukaksi. Aloitevaliokunnan kanta voitti lopuksi äänin 199-196.

Muut vasemmistonuorten tekemät aloitteet saivat kokoukselta hyväksynnän. Puolueen ydinvoimakanta pysyi yksimieleisesti kielteisenä. Vasemmistoliitto laatii vasemmistonuorten ehdotuksesta oman kansalaispalkkamallinsa.

Puolue asettui myös vastustamaan korkeakouluopiskelijoiden opintoaikojen rajoituksia, ja vaatimaan opintorahan riittävää tasoa. Puoluekokous myös hyväksyi Vasemmistonuorten aloiteen siitä, että puolue panostaa koulutuspolitiikkaan jatkossa entistä enemmän.

Vasemmistonuorten aloitteesta puolue kannattaa vanhempainvapaan kustannusten jakamista oikeudenmukaisesti kaikkien työnantajien kesken. Samaten hyväksytyksi tuli vaatimus prostituoitujen tuki- ja terveyspalvelujen parantamisesta.

Vasemmistonuoret myös vaati puolueelta aktiivisuutta globalisaatioasioissa, reilun kaupan tuotteiden käyttöä puolueen tilaisuuksissa ja Vasemmistoliiton oman kehitysyhteistyöjärjestön herättelyä henkiin. Puoluekokous yhtyi aloitteisiin yksimielisesti.

Vasemmistonuorten vaatimus lyhyemmästä sivarista sai sekin kokoukselta yksimielistä vastakaikua. Sen sijaan kokouksen linjaus maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikassa ei ollut kokonaan Vasemmistonuorten esittämän mukainen. Kokouksen tuloksena vasemmistoliitto vaatii inhimillisempää maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikkaa, mutta pikakäännytyksiä ja säilöönottokeskusia puolue ei ollut valmis kieltämään, toisin kuin nuorisojärjestö.

Naamioitumiskieltoa vastustettiin tempauksella

Vasemmistoliiton poliittiseen tavoiteohjelmaan vasemmistonuoret saivat aikaan muutamia lisäyksiä. Esimerkiksi WTO:n kritisointi ja EU:n vientitukien ja tullipolitiikan kehitysmaita sortavan politiikan arvostelu tulivat ohjelmaan Vasemmistonuorten esityksestä.

Poliittisen ohjelman ulko- ja turvallisuuspoliittisessa osiossa Vasemmistonuoret kannattivat puoluejohtoa tiukempaa kantaa EU:n kriisinhallintajoukkoihin. Päätös tästä osiosta siirtyi kuitenkin puoluevaltuuston hyväksyttäväksi.

Nuoret kokousedustajat esittivät kokoukselle hyväksyttäväksi julkilausumaa, jossa Vasemmistoliitto ottaisi kielteisen kannan eduskuntakäsittelyssä olevaan naamioitumisen mielenosoituksissa kieltävään lakiin. Ehdotusta siivitettiin pienimuotoisella tempauksella, jossa nuoret tulivat kokoussaliin värikäästi naamioituneena ja huusivat iskulausetta "Vapaa Palestiina - Israel ulos Euroviisuista!"

Kannanottoa ei kuitenkaan otettu kokouksen käsittelyyn, koska julkilausumavaliokunta katsoi kolmen kokouskannanoton riittävän eikä suuremman määrän käsittelyyn olisi ollut aikaa. Kokous otti kantaa nuorten työllistymiseen, Israelin sortopolitiikkaan ja Irakin tilanteeseen.

Nuoria puoluevaltuustoon ja -hallitukseen

Puoluevaltuustoon ja puoluehallitukseen valittiin runsas määrä nuoria jäseniä. Valtuustossa nuorempaa polvea edustavat Laura Tuominen Helsingistä, Jussi Saramo Uudeltamaalta, Juha Sandberg ja Toni Raussi Satakunnasta, Anna Kontula Pirkanmaalta, Ville Vehviläinen Etelä-Savosta sekä yleisjäsenenä Vasemmistonuorten pääsihteeri Karoliina Öystilä.

Valtuuston varajäseniksi valittiin Miku Hakomäki Lapista, Tiia Aarnipuu ja Pekka Buttler Helsingistä, Pirita Raatikainen Varsinais-Suomesta, Ville Vettenranta Satakunnasta, Niina Kiviaho Pirkanmaalta, Mika Byman Etelä-Savosta, Hanna Kaakkuriniemi ja Mari Koistinen Keski-Suomesta, Mikko Kähkönen Pohjois-Pohjanmaalta ja Merja Kyllönen Kainuusta.

Puoluehallitukseen valittiin varajäseneksi Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Takaisin uutisiin