Vasemmistonuoret:
”OPPIVELVOLLISUUSIÄN NOSTAMINEN LISÄÄ TASA-ARVOA” (7.2.2005)
Vasemmistonuorten mielestä opetusministeri Tuula Haataisen (sd.) esitys oppivelvollisuusiän nostamisesta on hyvä ja perusteltu. Koulutuspoliittinen keskustelu on jo pitkään typistynyt pelkäksi tehokkuuden maksimoimiseen tähtäävien keinojen pohdinnaksi. Tasa-arvotavoitteet ovat jääneet viime vuosina syrjään koulutuspolitiikan suuntaa määriteltäessä. Siksi on tärkeää, että jatkossa parannetaan kokonaisten ikäluokkien koulutusta ja etsitään keinoja nuorten syrjäyttämisen ehkäisemiseksi.
”Peruskoulun jälkeen opintonsa lopettavat ovat kaikkein suurimmassa vaarassa tulla syrjäytetyiksi työelämästä ja muusta yhteiskunnasta. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia siitä, ettei kukaan putoa koulutuksen ja yhteiskunnan ulkopuolelle yhdeksänvuotisen peruskoulun jälkeen”, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii.
”Yhdeksänvuotinen peruskoulu luo lapsille sivistyksen pohjan, mutta se ei vielä riitä antamaan tarpeeksi valmiuksia toimia nopeasti muuttuvassa työelämässä. Vasemmiston on vaadittava 12-vuotista peruskoulua”, Paavo Arhinmäki sanoo.
Vasemmistonuorten 12-vuotisen peruskoulun mallissa viimeiset kolme vuotta eivät olisi kaikille yhteiset ja yhtenäiset. Malli ei pakottaisi ketään opiskelemaan itselleen täysin vieraalta tuntuvaa alaa. Sen sijaan oppivelvollisuusiän nostaminen pakottaisi kunnat huolehtimaan siitä, että jokaiselle nuorelle löytyy oma koulutuspaikka.
”Oppivelvollisuusiän nostamisen kiihkeiden vastustajien koulutuspoliittinen ajattelu on kovin kapeata ja elitististä. Ei haluta nähdä kokonaisuutta eikä kanneta huolta siitä joukosta, joka ei pärjää yhteiskunnassa hyvin. Esimerkiksi Lukiolaisten liiton opetusministerille esittämä kritiikki on osoitus siitä, ettei esitystä ole ymmärretty, mutta varmuudeksi on kuitenkin kaivauduttu poteroihin”, Arhinmäki sanoo.
Vasemmistonuorten poliittisessa ohjelmassa vaaditaan oppivelvollisuuden laajentamista käsittämään peruskoulun lisäksi toisen asteen opinnot lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa tai oppisopimuskoulutuksessa. Yleinen oppivelvollisuus ja Suomeen 1970-luvulla luotu yhtäläinen peruskoulujärjestelmä on ollut yksi merkittävimmistä yhteiskuntaa tasa-arvoistavista uudistuksista.
Takaisin
uutisiin |