Katutaidekilpailussa mukana 32 työtä (7.10.2005)
Kuva: akayism.org Vasemmistonuorten kulttuurityöryhmän puheenjohtaja Alina Mänttäri on iloisesti yllättynyt katutaidekilpailun suosiosta: "Kyllähän me arvattiin, että katutaide kiinnostaa nuoria, mutta oli tämä silti aikamoinen sensaatio, että näin monta taiteilijaa otti osaa kilpailuun. Kilpailutyöt ovat todella hyviä, meillä on vaikea tehtävä edessä" Yhteiskunnallisen katutaiteen kilpailulla Vasemmistonuoret ottaa kantaa kaupallisuudesta vapaan tilan puolesta ja kannustaa nuoria ottamaan haltuun kaupunkinsa julkisia tiloja. Voittajat julkistetaan lehdistötilaisuudessa Helsingissä 18. marraskuuta. Palkituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti marraskuun 2005 alussa. Siihen saakka voi käydä tutustumassa ruotsalaisen katutaiteilija akay:n teoksiiin internetissä. Akay ei ole mukana Vasemmistonuorten katutaidekilpailussa. |