VASEMMISTONUORTEN LIITTOKOKOUS VALTASI TAMPEREEN (24.5.2005)


Liittokokous kokosi Tampereen yliopiston juhlasaliin yli 200 Vasemmistonuorta.

Vasemmistonuorten 23. liittokokous kokosi viikonloppuna Tampereelle kolmatta sataa nuorta vasemmistolaista. Viikonloppu oli täynnä puheita, vääntöä, kulttuuria, bileitä, aloitteita, kannanottoja ja tiivistä tunnelmaa. Valta Vasemmistonuorissa vaihtui, sillä neljä vuotta puheenjohtajan nuijaa heilutelleen Paavo Arhinmäen seuraajaksi valittiin Jussi Saramo.

Kuvia Tampereen liittokokousviikonlopusta

Liittokokousviikonloppu alkoi jo perjantaina, kun Hämeen Vasemmistonuorten yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa järjestämä Tila haltuun 2005 –tapahtuma valtasi keskustorin, josta tehtiin aurinkoisen perjantaipäivän ajaksi kansalaisten olohuone. Torille nousi kirpputori ja järjestöpöytiä ja –telttoja. Katutaiteilijat väsäilivät teoksia ja lapset saivat kasvomaalauksia. Väsyneimmät perjantain viettäjät saivat levähtää sohvilla.

Myöhemmin iltapäivällä tilaa otettiin haltuun kadunvaltauksen keinoin. Keskustorin läheinen katu muuttui illan ajaksi elektronisen musiikin tanssitantereeksi. Illalla monen kadunvaltaajan ilta jatkui Klubilla Oikeutta eläimille –bileissä.

Itse kokous pääsi vauhtiin lauantaina. Avausaamupäivän täyttivät tervehdyspuheenvuorot. Tervehdyksensä kokoukselle toivat yhteistyöjärjestöt ja muut poliittiset nuorisojärjestöt. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes nosti tervehdyspuheessaan esiin huolensa sodankäynnin yksityistämisestä. Viime aikainen kehitys maailmalla on osoittanut, että sodankäynnin likaiset ja kansainvälisen humanitäärisen oikeuden kannalta hämäräperäiset operaatiot on ulkoistettu kansallisten parlamenttien ulottumattomiin.

Yksi oli tervehtijöistä poissa. Vasemmistonuorten Palestiina-solidaarisuuskampanjan merkeissä Birzeitin yliopistosta kutsuttu vasemmisto-opiskelijoiden edustaja ei päässyt saapumaan, koska hän oli juuttunut tuntikausiksi Jordanian rajalle eikä ehtinyt lennolleen. Kokous päätti lähettää palestiinalaiselle opiskelijajärjestölle solidaarisuusterveiset.

Päivällä kokous keskeytettiin mielenosoitusmarssin vuoksi. Yli kaksi sataa vasemmistonuorta marssi näyttävästi Tampereen halki vastustaen Pirkkalassa käynnissä olevia Adex-05-sotaharjoituksia ja Naton hivuttamista Suomeen.

Iltapäivällä alkoi kokouksen yleiskeskustelu ja myöhemmin oli vuorossa puheenjohtajaehdokkaiden tenttaus ja hallitusehdokkaiden esittäytyminen. Iltapäivällä kokoontuivat kannanottoja ja aloitevastauksia käsittelevät työryhmät. Kokous valmisteli kolme kannanottoa, jotka koskivat Natoa, Etelä-Suomen metsien suojelua ja opintotukiuudistusta. Aloitteita kokoukselle oli jätettiin määräaikaan mennessä peräti 86, ja aloitetyöryhmä joutui työskentelemään niiden parissa iltakymmeneen. Aloitteiden aiheet vaihtelivat maan ja taivaan väliltä, Linux-käyttöjärjestelmän käyttöönotosta hallituksen kokousten ruokailukäytäntöihin.

Lauantai-illan illanvietto järjestettiin Tampereen ylioppilasteatterin tiloissa. Ennen illan bändejä yleisöä lämmitti teatteri Poleemi Helsingistä kolmella pienoisnäytelmällä ja stand-up-mies Jaakko Vasankari Tilannekatsaus 2005 -ohjelmalla.

Illan bändit räjäyttivät pankin. Kolme musiikkigenreä piti huolen siitä, että melkein kaikille liittokokouskaadereille löytyi mieleistä musiikkia. Kaikissa kolmessa bändissä myös soittaa Vasemmistonuorten aktiiveja.

Jyväskyläläinen Isla avasi pelin Tehosekoitin-vaikutteisella suomenkielisellä rockilla, joka pani tanssilattialle liikettä. Mikkeliläinen hiphop-akti Isä aurinkoinen ja rauhan panssarit pani setillään yleisön pähkinöiksi, meno oli katossa ja bändiä ei millään olisi oltu päästetty lavalta. Ilkka Tillasen luotsaamalta ryhmältä on luvassa pitkäsoitollinen humoristisen totalitaarista hiphopia. Pisteen illalle pani pieksämäkeläinen metallikvartetti FM2000. Yhtyeen moukaroinnin jäljiltä valitti useampi liittokokousedustaja seuraavana päivänä niskan jäykkyyttä.

Sunnuntaiaamusta päätettiin lauantaina kesken jäänyt yleiskeskustelu. Kuumin puheenaihe oli työelämän muutos ja prekariaatin tilanne, mutta myös esimerkiksi feministisemmän toiminnan puolesta käytettiin useampia puheenvuoroja.

Henkilövalinnoista ensimmäinen oli järjestön uudesta puheenjohtajasta äänestäminen. Neljä vuotta palvellut Paavo Arhinmäki sai seuraajakseen porvoolaisen kaupunginvaltuutetun Jussi Saramon, joka sai enemmistön äänistä jo ensimmäisellä kierroksella. Saramo sai 94 ääntä, kun Laura Tuomiselle annettiin 63 ääntä ja Ville Vettenrannalle 23. Yksi ääni hylättiin.

Puheenjohtajavalinnasta herkistynyttä yleisöä hellittiin kulttuurilla, kun Etelä-Suomen Vasemmistonuorten 14-henkinen kuoro suoritti ensiesiintymisensä laulamalla Jouni Bäckströmin johdolla muutaman kappaleen. Erityisesti yllättävä gospelhenkinen versio Nuorison marssista loksautti yleisön leuat auki, eikä suosionosoituksista ollut tulla loppua. Esiintymispyyntöjä kuorolle alkoi sadella heti keikan jälkeen.

Varapuheenjohtajista äänestettiin yhdellä äänestyksellä, jossa jokaisella liittokokousedustajalla oli käytössään kaksi ääntä. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin pieksämäkeläinen betonimylläri ja rokkari Ville Vehviläinen, joka sai ylivoimaiset 129 ääntä. Toiseksi varapuheenjohtajaksi ylsi tamperelainen sosiaalipolitiikan opiskelija Niina Kiviaho 78 äänellä. Muista ehdokkaista Niina Siitonen sai 61 ääntä ja Mari Koistinen 51.

Henkilövalintojen tultua selväksi oli jäljellä enää kannanottojen ja aloitevastausten hyväksyntä. Kokouksen lopuksi julistettiin Vasemmistonuorten kesäinen yhteiskunnallisen katutaiteen kilpailu avatuksi ja laulettiin Nuorison marssi.

Kotimatkalla vastavalittu puheenjohtaja Jussi Saramo sai vastaanottaa onnitteluja ja ehti antaa lausuntoja tiedotusvälineille.

”Vasemmistonuorten täytyy olla nyt mukana aktiivisesti haastamassa oikeistolaista talouspolitiikkaa, joka kurjistaa erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Eriarvoisuuden kasvu yhteiskunnassa aiheuttaa ongelmia aivan kaikille”, puheenjohtaja linjasi.

”Vasemmistonuorten tulee olla avoin järjestö, johon on helppo tulla ja jonka kaikki punavihreästi ajattelevat nuoret voivat kokea omakseen. Tavoitteenamme on saada Vasemmistonuoret näkyville ja kuuluville jokaisessa Suomen kaupungissa”, Saramo visioi.

Kuvia Tampereen liittokokousviikonlopusta

Liittokokouksen hyväksymät kannanotot:
Suomen pysyttävä sotilaallisesti liittoutumattomana
Eteläisen Suomen metsät suojeluun
Opintotukilakiesitys eriarvoistaa opiskelijoita

Vasemmistonuorten uusi hallitus:

Puheenjohtaja
Saramo Jussi Etelä-Suomi

Varapuheenjohtajat
Kiviaho Niina Häme
Vehviläinen Ville Itä-Suomi

Hallituksen jäsenet
1. Bergström Cecilia Etelä-Suomi Vantaa
2. Goman Antti Häme Tampere
3. Honkanen Samu Satakunta Pori
4. Hyrske Oula Etelä-Suomi Järvenpää
5. Järvinen Anni Itä-Suomi Joensuu
6. Kainulainen Anna Keski-Suomi Jyväskylä
7. Keskitalo Elina Pohjois-Pohjanmaa Oulu
8. Kettukangas Toni Pohjois-Pohjanmaa Raahe
9. Koivunen Mikko Varsinais-Suomi Turku
10. Komsi Eetu Etelä-Suomi Helsinki
11. Lahtinen Kirsi Satakunta Pori
12. Mikkola Santeri Lappi Kemi
13. Multanen Heikki Keski-Suomi Jyväskylä
14. Rouhikko Petteri Varsinais-Suomi Raisio
15. Ruuth Saila Etelä-Suomi Porvoo
16. Tamminen Aura Häme Tampere
17. Turunen Suvi Häme Tampere
18. Typpö Aija Etelä-Suomi Helsinki
19. Tättilä Laura Varsinais-Suomi Turku
20. Vehviläinen Eeva Itä-Suomi Pieksämäki

Takaisin uutisiin