KEVÄÄN PERUSASIAT OPITTIIN OULUSSA (12.5.2005)


Santeri, Hanna ja Eliisa suunnittelevat tulevaa toimintaa Lapissa.

Vasemmistonuorten kahdeksas Opi perusasiat -kurssi järjestettiin toukokuussa Sanginjoen leirikeskuksessa Oulun liepeillä. Kurssi oli ennätyksellisen suuri, sillä leirikeskukseen saapui peräti neljäkymmentäviisi tuoretta vasemmistonuorta. Tilanahtaudesta ei silti jouduttu kärsimään, sillä Sanginjoen vanha koulu tarjosi sopivat tilat myös näin kookkaalle joukkiolle. Kurssilaisia saapui Ouluun ympäri Suomea Turusta Kittilään, mutta yli puolet jengistä oli peräisin Oulun ja Lapin piireistä.

Perjantaina puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ja pääsihteeri Karoliina Öystilä esittelivät kurssilaisille järjestön toimintaa, historiaa ja politiikkaa. Illan aikana kurssilaiset tutustuivat toisiinsa leikkien ja keskustellen.

Lauantaina keskusteltiin ryhmissä osallistujien käsityksistä vasemmistolaisuudesta ja punavihreydestä. Janne Harju esitteli kurssilaisille vasemmiston aikajanan ja Heikki Multanen piti ideologiatyöpajaa. Illalla Senja Peltovuori kertoi työväenlauluista ja työväenlaululiikkeen historiasta Samuli Tarvaisen säestyksellä. Aikaskaala Senjan esityksessä ulottui keskiajalta Ultra Brahan. Laulamista jatkettiin pitkin iltaa kurssilaisten omastakin toimesta samalla kun sauna lämpeni.

Sunnuntaina kurssilaiset jakaantuivat paikkakuntakohtaisiin ryhmiin suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Jos runsaat suunnitelmat toteutuvat, nähdään kesän ja syksyn mittaan monenlaista ja monenmuotoista vasemmistonuorta toimintaa ympäri Suomea.

Kurssin tarkoitus, uusien jäsenten perehdyttäminen mukaan Vasemmistonuorten toimintaan, täyttyi hyvin. ”Tutustuin uusiin ihmisiin ja sain hyviä ideoita siitä kuinka kehittää vanun toimintaa täällä susirajalla”, sanoi joensuulainen Katja.

Seuraava Opi perusasiat -kurssi järjestetään syksyllä, tiedustelut ja ilmoittautumiset järjestö- ja koulutussihteeri Jenni Pasaselle, p. 09 7747 4263 tai jenni@vasemmistonuoret.fi.

 

Perusasiat kevät 2005
Opi perusasiat -kurssi Sanginjoella Oulussa toukokuussa 2005.

1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22

Takaisin uutisiin