JUSSI SARAMO VASEMMISTONUORTEN PUHEENJOHTAJAKSI (22.5.2005)
Vasemmistonuorten Tampereella kokoontunut liittokokous valitsi järjestön uudeksi puheenjohtajaksi porvoolaisen kaupunginvaltuutetun Jussi Saramon, 25. Saramo on koulutukseltaan tietotekniikan asentaja ja hän työskentelee kansanedustaja Matti Kankaan avustajana. ”Vasemmistonuorten täytyy olla nyt mukana aktiivisesti haastamassa oikeistolaista talouspolitiikaa, joka kurjistaa erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Eriarvoisuuden kasvu yhteiskunnassa aiheuttaa ongelmia aivan kaikille”, vastavalittu puheenjohtaja sanoi. ”Vasemmistonuorten tulee olla avoin järjestö, johon on helppo tulla ja jonka kaikki punavihreästi ajattelevat nuoret voivat kokea omakseen. Tavoitteenamme on saada Vasemmistonuoret näkyville ja kuuluville jokaisessa Suomen kaupungissa”, Saramo linjasi. Vasemmistonuorten uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Ville Vehviläinen, 25, Pieksämäeltä ja Niina Kiviaho, 22, Tampereelta. |