Vasemmistonuorten Paavo Arhinmäki Nokialla:
”ONKO OMISTAJIEN AHNEUDELLA MITÄÄN RAJAA?”
Vasemmistoliiton vappujuhlassa Nokialla puhunut Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ihmetteli työnantajien röyhkeyttä ja ahneutta. Hän puuttui erityisesti Nokian naapurikunnan Ylöjärven Perloksen tilanteeseen.
”Perlos on laittamassa 600 ihmistä kilometritehtaalle samaan aikaan kun emoyhtiö Oy G.W. Sohlberg Ab jakaa osinkoa neljä euroa osakkeelta. Tiedotteessaan GWS vielä painottaa osinkojen verovapautta. Onko röyhkeydellä mitään rajaa?”
”Perloksen hallitukseen kuuluu mm. TeliaSonera Finland Oyj:n eroava toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen. Vepsäläinen on julkisuudessa ilmoittanut haluavansa lisää aikaa perheelleen. Samaan aikaan hän jakaa kurjuutta perloslaisten perheille. Vepsäläisen on helppo antaa lisää aikaa perheelleen, kun pelkästään Perloksesta hän saa palkkiona hallitustyöskentelystä 20 000 euroa vuodessa”, Arhinmäki kritisoi.
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Arhinmäki antoi puheessaan myös tukensa paperityöläisille. Hän muistutti, että erityisesti sairasajan karenssia vastaan taisteleminen on kaikkien työntekijöiden yhteinen asia.
”Jos paperityöläiset hyväksyvät kahden päivän karenssin sairauslomaan, leviää käytäntö varmasti nopeasti myös muille aloille. Karenssi olisi kohtalokas erityisesti pienituloisille. Suomessa pitää olla mahdollisuus sairastaa pelkäämättä toimeentulonsa puolesta”, Arhinmäki vaati.
”Paperityöntekijöiden taistelu voi olla myös alku uudelle aikakaudelle. Monikansalliset yritykset tarvitsevat vastapainokseen kansainvälisesti toimivan ammattiyhdistysliikkeen. Kun paperikoneet seisovat yli rajojen, työnantajan puntit tutisevat.”
”Eilen Helsingissä ja Jyväskylässä järjestetyt Euromayday tapahtumat ovat osoitus siitä, että perinteisen ammattiyhdistysliikkeen rinnalla myös prekariaatti toimii nykyään Euroopanlaajuisesti”, Arhinmäki lisäsi.
|