VASEMMISTONUORET:
LUKION OPPIKIRJOJEN VALMISTUS VALTIOLLISTETTAVA (26.2.2006)
Peruskoulujärjestelmämme vahvuuksiin kuuluu maksuttomuus ja tasa-arvoisuus. Suomalainen peruskoulu on tutkimuksissa osoittautunut maailman parhaaksi. Peruskoulun jälkeisen koulutuksen tulisi olla maksutonta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole.
Här kan du läsa texten på svenska.

Ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa opiskelijat joutuvat ostamaan kalliita materiaaleja ja kirjoja, vaikka ekologisesti ja taloudellisesti järkevää olisi kierrättää käytettyjä teoksia.
Oppikirjojen valmistajat käyttävät tilannetta härskisti hyväkseen. Sivujen järjestystä ja opetettavan asian kannalta merkityksettömiä yksityiskohtia
muutetaan jatkuvasti, jotta opiskelijat ostaisivat kalliita uusia kirjoja.
Vasemmistonuorten mielestä valtion on otettava itselleen oppikirjojen valmistus. Vapaat markkinat ovat osoittaneet, etteivät ne pysty hoitamaan
oppikirjojen valmistusta järkevästi. Kohtuullista on uusia kirjat vain silloin, kun niiden sisältö on vanhentuneena uusittava.
"Toisen asteen opiskelun tulisi olla täysin maksutonta, ja siksi paras ratkaisu ongelmaan olisi se, että koulut ostaisivat materiaalit oppilaiden käyttöön kuten peruskoulussa. Isompana ostajana koulut pystyisivät hillitsemään oppikirjoilla rahastamista. Tämä vaatisi kuitenkin koulutukseen lisäresursseja, joita lyhytnäköinen veronalennuspolitiikkaa tekevä poliittinen eliitti ei ole valmis antamaan" toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo.
Lisätietoja:
Jussi Saramo
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
gsm 041 503 4000
Takaisin
uutisiin
|