Vasemmistonuorten kannanotto:
EDUSKUNTA NOLASI ITSENSÄ EU-PERUSTUSLAIN RATIFIOINNISSA (1.12.2006)


Eduskunta on tehnyt Vanhasen hallituksen johdolla mittavan työn EU:n perustuslakisopimuksen ratifioimiseksi. Eilen torstaina EU-perustuslakisopimus eteni eduskunnan täysistunnossa. Voimaan tullakseen perustuslaki olisi tarvinnut kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän. Ranskan ja
Hollannin kansanäänestykset kuitenkin varmistivat jo aiemmin sen, ettei nykyinen ehdotus voi tulla voimaan.

”Enemmistö suomalaisista poliitikoista toimii yhä siinä lasten mustavalkoisessa maailmassa, että Euroopan unionia joko pitää kannattaa tai vastustaa. Eikö Suomenkin olisi vihdoin aika alkaa aktiivisesti parantamaan EU:ta tällaisen nolon nöyristelemisen sijaan?” kysyy Vasemmistonuorten
puheenjohtaja Jussi Saramo, ja jatkaa:

”Olisi tärkeää nousta kansanäänestyksen aikaisista juoksuhaudoista ja keskittyä EU:n parantamiseen. Nyt eduskunta on tehnyt itsestään narrin
tekemällä jättimäisen turhan työn. Eikö heillä oikeasti ollut tärkeämpää, mihin keskittyä?”

”Vihreät olivat ensin mukana vasemmiston rinnalla vaatimassa kansanäänestystä perustuslaista. Kun Vanhasen hallitus jyräsi opposition vaatimukset kansanäänestyksestä, menivät vihreät nöyrästi mukaan EU-puheenjohtajuushurmoksessa elävien hallituspuolueiden johtomiesten taakse. Nyt pitäisi vaatia vähintäänkin asevarustelun lisäämisen poistamista seuraavasta perustuslakiesityksestä, eikä hyväksyä nykyistä, monin tavoin
ongelmallista ja kuopattua esitystä”, Saramo toteaa.

Lisätietoja:

Jussi Saramo, puheenjohtaja
Vasemmistonuoret
gsm: 041 503 4000
s-posti: jussi [at] vasemmistonuoret.fi

 


Takaisin uutisiin