ASUNNOTTOMIEN YÖ JOENSUUSSA EI KIINNOSTANUT PÄÄTTÄJIÄ (20.10.2006)

Valtakunnallista Asunnottomien yötä vietettiin Joensuussa Vasemmistonuorten järjestämän tapahtuman merkeissä lokakuun puolivälissä. Joensuun seudun vasemmistonuoret toteuttivat läpi yön kestäneen tempauksen yhdessä muun muassa seurakunnan, Nuorisoasuntoyhdistyksen, SPR:n ja asunnottomien sekä päihdeongelmaisten yömajaa ylläpitävän yhdistyksen kanssa.

Iltatapahtuma alkoi Asuntomarssilla, joka keräsi hyisestä sateesta huolimatta kolmisenkymmentä osallistujaa. Kylteissä ja huudoissa muistutettiin asunnottomien kurjista oloista ja vaadittiin kotia kaikille. Marssi päättyi Joensuun Vapaudenpuistoon, jossa tarjolla oli ilmaista leipää ja makkaraa sekä lämmintä juotavaa ja vaatteita.

Edellisen vuoden tapaan puistoon oli pystytetty puolijoukkueteltta, jossa saivat yöpyä asunnottomat sekä kaikki ne, jotka halusivat jakaa asunnottomuuden kokemuksen heidän kanssaan.

Yön aikana puistossa poikkesi noin sata ihmistä ja teltassa yöpyjiä oli kymmenkunta.

"Asunnottomat tuntuvat ottaneen telttamajoituksen ihan perinteeksi. Viime vuodelta tutut naamat olivat paikalla ja edellisvuotista yötä muisteltiin porukalla", puheenjohtaja Aino Tormulainen Joensuun seudun Vasemmistonuorista kertoo. Hän kiittelee yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa onnistuneeksi:

"Yö sujui ilman häiriöitä, mikä johtunee osittain siitä, että paikalla oli päihdetyöntekijä, joka tunsi asunnottomat entuudestaan", Tormulainen sanoo.

Joensuun kaupunginvaltuusto ja -hallitus sekä muita virkamiehiä ja liike-elämän johtoa oli haastettu saapumaan paikalle puistoon osoittamaan huolestuneisuutensa asunnottomuudesta. Paikalle saapui vain Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Anni Järvinen. Lisäksi puistossa käväisi jokunen yritysten edustaja.

Joensuussa (asukkaita 58 000) on lähes 200 ihmistä ilman vakituista asuntoa. Heistä yli 50 on ilman minkäänlaista kattoa pään päällä. Muut majailevat sukulaisten ja ystävien nurkissa. Päihdeongelmat liittyvät asunnottomuuteen kiinteästi.

"Jos ei ole asuntoa, on todella vaikeaa yrittää raitistua, eräs entinen asunnoton kiteytti."

Valtakunnallinen Asunnottomien yö liittyy YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiseen päivään, jota vietetään vuosittain 17.10. Joensuussa järjestetty tapahtuma on kerännyt molempina vuosina paljon mediahuomiota.

Teksti: Heli Pottonen
Kuva: Anni Järvinen

Takaisin uutisiin