VASEMMISTONUORET AVAA KATUTAITEEN NÄYTTELYN (9.1.2006)

Vasemmistonuoret avaa katutaiteen näyttelyn 11. tammikuuta Tampereella Galleria Maniassa, joka on valtakunnallisen näyttelykiertueen ensimmäinen etappi. "Utopia vapaasta kaupunkitilasta" -näyttelyn teokset ovat satoa Vasemmistonuorten samannimisestä katutaidekilpailusta, joka järjestettiin touko-lokakuussa viime vuonna.

Jarkko Räsänen.

Kilpailuun osallistuneista 32 työstä voittajaksi valittiin kuvataideakatemiassa opiskelevan Jarkko Räsäsen työ "Sitä ei voi pestä pois, koska se ei ole likaa". Teos on mielikuvituksellinen graffiti-installaatio, jossa kaupungilla heijastetaan seinille videota graffiteja maalaavista nuorista. Galleria Maniassa näytteillä ovat kaikki Vasemmistonuorten katutaidekilpailuun osallistuneet työt.

"Halusimme antaa tilaa yhteiskunnallisuudelle ja raikkaille ideoille", kertoo kilpailuraadin puheenjohtaja, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Paavo Arhinmäki. Näyttelyssä on esillä muun muassa tilataidetta, tarroja, performansseja ja maalauksia. Avajaiset pidetään keskiviikkona 11.1. klo 19 ja näyttely on avoinna 31.1. saakka.

Lisätietoja kilpailusta ja näyttelystä: www.vasemmistonuoret.fi/katutaide

Paavo Arhinmäki
kilpailuraadin puheenjohtaja
p. 050 588 7322

Alina Mänttäri
Vasemmistonuorten kulttuurityöryhmän puheenjohtaja
p. 050 491 2725

Lisätietoja Galleria Maniasta:
www.galleriamania.fi
käyntiosoite: Otavalankatu 9, Tampere
p. 03 212 0552

Takaisin uutisiin