TAIDE SAA NÄKYÄ KADUILLA (11.1.2006)
Paljon enempää väkeä tuskin olisi mahtunut avajaisiin, kun Vasemmistonuorten katutaidekilpailun sato esiteltiin keskiviikkoiltana 11.1. yleisölle ensimmäistä kertaa. Kaupunkeja kiertävä näyttely käynnistyi Tampereen Galleria Maniasta.
Näyttelyssä ovat mukana kaikki Vasemmistonuorten yhteiskunnalliseen katutaidekilpailuun osallistuneet työt. Riemastuttavia ja herätteleviä ideoita oli syntynyt runsaasti. Taideteosten toteutus vaihteli tarroista maalauksiin ja ympäristötaiteeseen.
Taidetapahtuman avasi Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Niina Kiviaho. Hän löysi puheessaan katutaiteelle vertailukohdan kadut täyttävistä yksitoikkoisista vaalimainoksista, joiden suunnittelijoilla voisi olla jotain opittavaa näyttelyn tuoreista ideoista.

Avajaisissa esiintynyt Suurin Onni -yhtye soitti klezmervaikutteista musiikkia ja sai hilpeän yleisön tanssahtelemaan.
Taiteilijoiden töistä löysi vaivattomasti kriittisen sanoman. Kaikki taideteokset viestivät, että vastakulttuurin paikka on gallerioiden lisäksi kaduilla ja ympäristössä ihmisten parissa.
Infrapuna-ympäristötaideteoksellaan katutaidekilpailuun osallistunut Miina Hujala kaipasi Tampereelle lisää paikkoja, joihin saa vapaasti kiinnittää tarroja ja julisteita.
”Eurooppalaisissa kaupungeissa katutaide saa näkyä. Esimerkiksi Frankfurtissa tarroja löytyy sieltä, missä ovat myös ihmiset, musiikki ja keikat.”

Miina Hujala viritti Infrapuna-ympäristötaideteoksessaan punaista lankaa Tampereen kaupunkiympäristöön.
Kabinetissa pyörivä dvd-kooste dokumentoi kilpailussa palkittujen töiden valmistusvaiheita. Joukossa on kilpailun voittaja, Jarkko Räsäsen seinälle heijastettavaa graffiti-installaatio ”Sitä ei voi pestä pois, koska se ei ole likaa.”
Katutaidenäyttely Galleria Maniassa on avoinna 31.1. saakka.
teksti ja kuvat: Veera Nuutinen
Lisätietoja Galleria Maniasta:
www.galleriamania.fi
käyntiosoite: Otavalankatu 9, Tampere
p. 03 212 0552
Takaisin
uutisiin
|