JOENSUUSSA VANU-ROKKI ON JO PERINNE (9.5.2006)

Joensuun seudun Vasemmistonuoret järjestivät huhtikuussa jo kolmantena vuonna peräkkäin oman bänditapahtuman. Tänä vuonna illan teema oli kulutuskapina. Aiempina vuosina on rokattu Palestiinan sekä työn puolesta.


Pieksämäkeläinen FM2000 nosti meiningin kattoon Joensuun Kapinarock’sissa.
Vasemmalla Vasemmistonuorten Ville Vehviläinen (kitaristi), oikealla laulaja - basisti Teemu Seppälä.

”Rokin järjestäminen oli yllättävän helppoa. Ensimmäisen kerran vastasin itse noin isosta tapahtumasta ja hoidin suuren osan järjestelyistä, mutta kun lopulta jätin stressaamisen ja osasin rentoutua, tuntui rokki jo ihan helpolta järjestää”, Aino Tormulainen vakuuttaa.

Puitteet tapahtumalle antoi tänäkin vuonna Joensuun Teatteriklubi, jonka seinät koristeltiin kantaaottavin banderollein. Kulutuskriittistä Vanu-sanomaa levitettiin myös esitteiden muodossa. Jaossa oli muuan muassa Joensuun Vasemmistonuorten oma aikaansaannos, uunituore Punaratas -lehti.

Bändi-illan polkaisi käyntiin joensuulainen yhtye Napoleonin orgiat, joka tarjoili kantrimusiikkia pilke silmäkulmassa ja sai yleisön hyvälle tuulelle. Illan toinen kokoonpano, myöskin joensuulainen Ville Härkönen & Velvet, vastasi illan tunteellisesta puolesta suedemaisella, persoonallisella musiikillaan. Varsinaisen potin räjäytti kuitenkin viimeisenä esiintynyt Vasemmistonuorten lahja maailmalle, FM2000. Pieksämäkeläinen hc-punk-poppoo sai yleisön silmät ymmyrkäisiksi ja pogojalat vipattamaan.

”Kun kaksi paikallista yhtyettä veti ennen meitä huomattavasti rauhallisempaa materiaalia, olimme varmoja että meille sataa tomaatteja. Heti keikan alussa kävi kuitenkin selväksi, että yleisössä oli runsaasti heavyn ystäviä ja meininki oli katossa”, FM2000:n laulaja-basisti Teemu ”Sebu” Seppälä kuvailee.

”Vanu-tapahtumien meininki eroaa tavallisista baarikeikoista siten, että yleisö ei yleensä ole yhtä kapeakatseista. Jos pitää musiikista niin myös näyttää sen eikä vain pojota kädet puuskassa”, Seppälä summaa.


Järjestäjät tyytyväisiä

Kapinarock’s oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma. Kekkerit keräsivät yli sata maksanutta asiakasta ja Teatteriklubi oli edellisten vuosien tapaan täynnä. Myös bändit olivat tyytyväisiä järjestelyihin.

”Voittoa ei tietenkään tullut, mutta tarkoitus olikin loistavan kulttuurin tarjoaminen, ei voiton saaminen”, kertoo Joensuun seudun Vasemmistonuorten puheenjohtaja Aino Tormulainen.

Oma lehti ja jo perinteeksi muodostunut bänditapahtuma tuovat Vanu-ryhmälle yhteenkuuluvuutta ja motivaatiota. Eikä bändi-illan järjestäminen ole vaikeaa pienelläkään porukalla. Yksi palkattu ammattilainen vastasi Kapinarock’sin äänitekniikasta, kaiken muun Vanu-aktiivit tekivät itse.

Teksti: Heli Pottonen
Kuvat: Anni Järvinen




Takaisin uutisiin