VASEMMISTOLAINEN KESÄLEIRI UUSNATSIEN ISKUN KOHTEEKSI (10.8.2007)
Vasemmistonuorten sisarjärjestön JD/JL:n kesäleiri keräsi 150 nuorta Saksasta, Puolasta, Tanskasta ja Suomesta Beckerwitzin leirintäalueelle 27.7.-5.8.2007. Saksassa Itämeren rannalla järjestetty leiri oli Suomen delegaatiolle kuudes peräkkäinen. Kiinnostusta leiriä kohtaan riitti äärioikeistoa myöten.

Pörssiyrityksien maailma sai leiriläiset mietteliäiksi.
Kuva: JD / JL
Leirin poliittinen anti oli tänäkin vuonna laaja. Kiihkeää keskustelua virittäneiden työryhmien aiheina oli muun muassa Hugo Chavezin Venezuela eurooppalaisen vasemmiston näkökulmasta, pörssiyritykset ja eurooppalainen feministinen liike. Vasemmistonuorten yhdeksänhenkinen delegaatio antoi vahvan panoksen leirin poliittiseen sisältöön pitämällä työryhmiä avoimesta lähdekoodista Marxiin ja Adornoon.
Iltaohjelma oli vähintään yhtä monipuolista. Poliittisten elokuvien ja coctail-juhlien lisäksi leiriväki viihtyi rannalle sytytetyn nuotion ympärillä, tietenkin työväenlauluja laulaen. Yhteishengen kruunasi jokavuotinen jalkapalloturnaus.
Anti-fasistinen leiriväki sai tänä vuonna käytännön kokemusta Saksan kasvavasta uusnatsiliikehdinnästä kun 10 hengen nahkapääjoukko hyökkäsi leirille aamuyöllä. He yrittivät sytyttää tuleen telttoja, joissa nukkui ihmisiä. Kiitos Pohjois-Saksan sateisten säiden, murhayrityksestä selvittiin säikähdyksellä. Poliisi sai myöhemmin kiinni kolme leirillä vieraillutta henkilöä. Tapahtuma viritti keskustelua fasismin vastaisesta toiminnasta ja keinoista vastata ongelmaan. Leirin loppupuolella toimi yövahtijärjestelmä, joka turvasi levolliset yöunet.
Teksti: Linda Savonen
Takaisin
uutisiin
|