Helsingissä 11.6.2007:
HYVÄ TOVERI PUOLUEKOKOUSEDUSTAJA,

eduskuntavaalien takia monet puoluekokoukseen liittyvät tehtävät ovat ymmärrettävästi jääneet vähemmälle huomiolle. Puoluekokousasioita päästiin valmistelemaan normaalia myöhempään ja siitä seurauksena kaikkia käsittelyyn tulevia asioita ei ehditty käsitellä puolueessa toivotulla tavalla. Muun muassa esitys puolueen uudeksi poliittiseksi tavoiteohjelmaksi jouduttiin kirjoittamaan kohtuuttoman kiireisellä aikataululla lähes pelkkänä toimistotyönä.
Koska puoluehallituksen esityksestä poliittiseksi tavoiteohjelmaksi ei ehditty käydä piirikierrosta eikä siihen ole siis voinut valmisteluvaiheessa vaikuttaa, on kaikki muutosesitykset tuotava vasta puoluekokoukseen.
Joukko puoluekokousedustajia totesi jo pian alettuaan käydä läpi esitystä poliittiseksi tavoiteohjelmaksi, että tarpeelliset muutosesitykset tulevat olemaan laajoja ja lukuisia. Muutosesitysten teossa lähtökohtana oli, että Vasemmistoliiton uuden poliittisen tavoiteohjelman pitää olla eteenpäin katsova sekä konkreettinen. Siinä missä periaateohjelmassa (puolueohjelmassa) vedetään suuret linjat ja määritellään puolueemme arvot, poliittisessa tavoiteohjelmassa kerrotaan, millä käytännön toimenpiteillä pyrimme kohti parempaa maailmaa seuraavan kolmen vuoden ajan.
Muutosesityksistä syntyi lopulta yhtenäinen uusi ohjelma, esitys uudeksi poliittiseksi tavoiteohjelmaksi. Tämä uusi esitys on nyt verkossa kaikkien puoluekokousedustajien nähtävillä, jotta jokainen ehtisi tutustua siihen kunnolla, ottaa kantaa tekstin poliittiseen sisältöön ja verrata sitä puoluehallituksen esitykseen. Toivomme, että esityksemme kuluu kokousedustajien käsissä ja saa kokouksessa tukea edustajilta.
Esityksemme Vasemmistoliiton poliittiseksi tavoiteohjelmaksi vuosille 2007-2010 löytyy täältä
Valmistelijoiden puolesta,
Laura Tuominen
puoluekokousedustaja
Helsinki
p. 040 730 9360
sähköposti: laura.m.tuominen [at] helsinki.fi
Takaisin
uutisiin
|