Vasemmistonuorten kannanotto:
KÖYHYYTEEN PUUTUTTAVA KOROTTAMALLA MATALIMPIA ETUUKSIA (9.3.2007)
Vasemmistonuoret vaatii, että köyhyyteen on tartuttava nostamalla kaikkein pienimpiä sosiaalietuuksia, kuten työmarkkinatukea, lapsilisää, opintorahaa
ja peruspäivärahoja.

Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Niina Kiviaho.
Kuva: Leila Oksa
”Sosiaalidemokraatit elävät ansiosidonnaisessa todellisuudessa. Kelan minimietuudet, jotka eivät ole työttömyysturvan tavoin työssäoloehtoon
sidottuja, raahaavat jäljessä”, sanoo Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Niina Kiviaho.
Vasemmistonuoret muistuttaa, että nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on luotu tilapäiseen tarpeeseen mutta monen köyhyys on jatkuvaa. Osa työttömistä elää pelkällä peruspäivärahalla, ja kaikki eivät pääse koskaan nauttimaan ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Myös tilapäiseksi tarkoitetun toimeentulotuen varassa eläminen voi olla hyvinkin pitkäaikaista.
Sosiaaliturvajärjestelmää on myös yksinkertaistettava. Nykyinen monimutkainen järjestelmä aiheuttaa väliinputoamisia ja on etuuksien
hakijoille turhauttava ja nöyryyttävä. Esimerkiksi Turussa ja Espoossa sosiaalitoimiston asiakkaat ovat saaneet odotella toimeentulopäätöksiä
laittoman pitkään.
Suomalaisten hyvinvointierot ovat kasvaneet ja pienituloisten määrä on ollut kasvussa 2000-luvulla. Yli 600 000 suomalaisista elää köyhyysrajan
alapuolella. Merkittävä osa heistä on työtä tekeviä köyhiä.
Vasemmistonuorten mielestä Vanhasen hallituskaudella tehdyt pienet sosiaaliturvan korotukset ovat vain almuja köyhille. Niiden vaikutukset
saattavat jäädä nollaan esimerkiksi toimeentulotukea saavien kohdalla.
”Lapsilisän korotus vähensi samalla summalla toimeentulotukea”, Kiviaho muistuttaa.
Lisätietoja:
Niina Kiviaho
Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja
puh. 040 750 2478
niina[at]vasemmistonuoret.fi
Takaisin
uutisiin
|