Vasemmistonuorten kannanotto:
SUOMI JAKAA ULKOISTETTUJA KUOLEMANTUOMIOITA (4.9.2007)

Ulkomaalaisvirasto päätti maanantaina 3.syyskuuta käännyttää Iranin kurdin Naze Aghain Suomesta. Aghai haki ensimmäisen kerran turvapaikkaa jo vuonna 2005 poliittisen vainon ja pakkoavioliiton perusteella. Palautus Iraniin tarkoittaa todennäköisesti kuolemantuomiota.
Viranomaisten mukaan Iranin tilanne on riittävän turvallinen. Yleisesti kuitenkin tiedetään, että teloitukset ovat Iranissa arkipäivää. Aghain
vasemmistolainen toiminta asettaa hänet hengenvaaraan.
”Suomessa ketään ei tuomita kuolemaan valtion toimesta. Silti Suomi haluaa palauttaa Naze Aghain Iraniin, ja siten antaa hänelle todennäköisesti
kuolemantuomion” toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo, ja jatkaa:
”Suomen viranomaiset haluavat lähettää viestin, ettei Suomesta kannata hakea turvapaikkaa. Tästä viestistä Aghai saattaa maksaa hengellään.”
Naze Aghai elokuussa 2007.
Kuva: Jockum Hildén.
Suomen päätöksen myötä Aghai menettää mahdollisuutensa hakea turvapaikkaa muualtakaan Schengen-maista. Lisäksi hän on jo opiskellut Suomea ja
kotoutunut tänne hyvin. Vasemmistonuoret vaatii, että Naze Aghaille myönnetään oleskelulupa välittömästi. Hallituksen on myös pikaisesti
uudistettava Suomen turvapaikkakäytäntöä, joka aiheuttaa inhimillistä kärsimystä, Aghain tapaus on yksi monien joukossa. Suomea velvoittava
Geneven pakolaissopimus kieltää palautukset, jos sosiaalisen ryhmän jäsenyyden tai poliittisen mielipiteen vuoksi uhataan henkeä tai vapautta.
Vasemmistonuorten maahanmuutto -ja maahanmuuttajapoliittinen asiakirja
Lisätietoja:
Jussi Saramo, puheenjohtaja
Vasemmistonuoret ry.
gsm: 041 503 4000
email: jussi [at]vasemmistonuoret.fi
Takaisin
uutisiin
|