Vasemmistonuorten kannanotto:
PAAVO ARHINMÄKI JA AINO-KAISA PEKONEN VASEMMISTOLIITON JOHTOON (3.5.2007)


Vasemmistoliitto valitsee puolueelle johtohenkilöitä puoluekokouksessaan 15. – 17.6. Vasemmistonuoret pyytää helsinkiläistä kansanedustajaa Paavo
Arhinmäkeä lähtemään mukaan puolueen puheenjohtajakilpaan. Arhinmäki menestyi hyvin jo edellisen puoluekokouksen puheenjohtajavaalissa, ja nyt
puolueella olisi hyvä tilaisuus uudistumiseen. Arhinmäki on peräänkuuluttanut vasemmistolta muun muassa tiukempia ympäristölinjauksia,
yhteistyötä yhteiskunnallisten liikkeiden kanssa sekä toimimista ihmisten arjessa myös vaalien välillä. Arhinmäki toimi Vasemmistonuorten
puheenjohtajana vuosina 2001-2005.

Varapuheenjohtajaksi Vasemmistonuoret kannattaa riihimäkeläistä 28-vuotiasta kaupunginvaltuutettua ja lähihoitajaa Aino-Kaisa Pekosta.

”Kevään eduskuntavaaleissa Pekonen sai yli 1500 ääntä, mikä on ensikertalaiselle upea suoritus. Väistyvä varapuheenjohtaja Minna Sirnö on
toivonut, että hänen tilalleen näkyvälle varapuheenjohtajan paikalle valittaisiin uusi nuori, osaava nainen. Aino-Kaisa Pekosessa puolueella on
upea mahdollisuus toteuttaa Sirnön toive, ja rakentaa puolueelle parempaa tulevaisuutta”, toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo.

Lisätietoja:

Jussi Saramo, puheenjohtaja
Vasemmistonuoret ry
gsm: 041 503 4000
sähköposti: jussi [at] vasemmistonuoret.fi

Takaisin uutisiin