VASEMMISTONUORET MUISTIVAT PUNAVANKEJA TIE TAMMISAAREEN 90 VUOTTA -TAPAHTUMASSA (16.6.2008)

Tuhannet vasemmistopuolueiden, puolueiden nuorisojärjestöjen, ammattiliittojen ja ammattiosastojen jäsenet kerääntyivät kesäkuisena lauantaina Tammisaareen kunnioittamaan sisällissodan uhrien muistoa.


Vasemmistonuoret osallistuivat Tammisaaren kulkueeseen pukeutuneina 1900-luvun alun työläisiksi, jotka kantoivat kylteissään työväenliikkeen toteuttamia uudistuksia kahdeksan tunnin työpäivästä lapsilisiin.

Sisällissota päättyi maassamme 90 vuotta sitten. Vuoden 1918 tapahtumissa kuoli lähes 37 000 ihmistä.

Tie Tammisaareen 90 vuotta -tapahtumassa nähtiin näytelmällinen muistokulkue sisällissodasta. Osa marssijoista oli pukeutunut punavangeiksi, toiset valkoisiksi vanginvartijoiksi.

Kulkue marssi musiikin tahdittamana Tammisaaren keskustasta punavankien joukkohaudalle Mäntykankaalle. Paikalla sijaitsi aikaisemmin yksi sisällissodan jälkeisistä vankileireistä, jolla yli 3000 sisällissodassa taistellutta punakaartilaista kuoli nälkään ja tauteihin.

Mäntykankaalla marssijat laskivat seppeleet punavankien muistomerkille ja muusikko Reijo Frank esitti työväenlauluja. Tasavallan presidentti Tarja Halonen piti puheen sisällissodan tapahtumista.

"Oman historiammekin opettamana meidän tulee olla aktiivisia kansainvälisessä toiminnassa paremman maailman rakentamiseksi. Kunnioittakaamme vuoden 1918 kaikkia uhreja rakentamalla maatamme ja maailmaa kunnioittamaan demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta," presidentti sanoi.


Muistokulkue herätti henkiin myös vankileirit ja valkoisen vanginvartijan.


"Olen vahvasti eri mieltä niiden kanssa, jotka ovat pitäneet kansalaissodan muistamista vastakkainasettelun lietsomisena ja vanhojen haavojen auki repimisenä. On todella tärkeää, että Suomessakin ymmärretään mihin äärimmilleen viety epätasa-arvo johtaa", sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo.

"Valitettavasti Suomessa on viime vuosina romutettu jopa hyvinvoinnin perustaa, ja osa vasemmistostakin on ollut sen hyväksymässä. Meidän on nyt muutettava suunta. Olemme sen velkaa kaikille niille jotka taistelivat vakaumuksensa puolesta sodassa, ja myöhemmin puolue- ay- ja kansalaistoiminnan kentillä", Saramo päättää.



Kuvat: Aki Laurokari

 

Lisätietoja:

Jussi Saramo
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
jussi[at]vasemmistonuoret.fi
041 503 4000


Takaisin uutisiin