VASEMMISTONUORTEN JAOSTOT JA TYÖRYHMÄT
Vasemmistonuorten hallitus on perustanut kokouskaudelle 2007-2009 kolme jaostoa ja viisi työryhmää. Lisäksi kokouskaudella 2003–2005 perustetut kulttuurityöryhmä ja Palestiina-työryhmä jatkavat edelleen toimintaansa.
Kaikki jaostojen ja työryhmien kokoukset ja sähköpostilistat ovat avoimia kaikille Vasemmistonuorten jäsenille.
HUOM: Vaihda sähköpostiosoitteiden[at] merkki @-merkiksi lähettäessäsi sähköpostia.
Jaostojen ja työryhmien tehtävänannot ja kokoonpanot ovat:
Ay-jaosto
Ay-jaoston tehtävä on toteuttaa Vasemmistonuorten ay-klubitoimintaa. Jaoston tehtävä on lisäksi suunnitella ja toteuttaa muuta toimintaa, jonka
kautta Vasemmistonuorten toimintaan saadaan mukaan enemmän työelämässä olevia nuoria ja ammattiyhdistysliikkeen vasemmistolaisia nuoria. Lisäksi
jaosto valmistelee sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi. Jaosto toimii yhdessä puheenjohtajan kanssa, joka työntekijöistä vastaa ay-toiminnasta.
1. Timo Autto, Lappi
2. Kalle Honkanen, Häme
3. Emilia Lehtomäki, Häme
4. Mikko Lindstedt, Etelä-Suomi
5. Minna Minkkinen, Häme
6. Ville Vettenranta, Satakunta
Ay-jaoston sähköpostilista: vanuay[at]yahoogroups.com. Lista on avoin kaikille Vasemmistonuorten jäsenille; liittämispyynnöt Vasemmistonuorten tiedottajalle, webmaster[at]vasemmistonuoret.fi.
Kansainvälisten asioiden-jaosto
Kansainvälisen jaoston tehtävä on toteuttaa Vasemmistonuorten kansainvälistä toimintaa kokouskauden aikana. Jaosto luo ja ylläpitää kansainvälisiä suhteita ulkomaisiin yhteistyöjärjestöihin, kattojärjestöihin sekä alan suomalaisiin yhteistyöjärjestöihin. Jaosto valmistelee sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi. Jaosto toimii yhdessä puheenjohtajan kanssa, joka työntekijöistä vastaa kansainvälisestä toiminnasta.
1. Tuomas Korkalainen, Etelä-Suomi
2. Mikko Kähkönen, Häme
3. Silva (Puksi) Loikkanen, Etelä-Suomi
4. Minna Minkkinen, Häme
5. Raisa Musakka, Itä-Suomi
6. Outi Norema, Etelä-Suomi
7. Natalie Salame, Itä-Suomi
8. Linda Savonen, Etelä-Suomi
9. Laura Tättilä, Varsinais-Suomi
10. Jani Väisänen, Etelä-Suomi
PUHEENJOHTAJA Mikko Kähkönen
Kv-jaoston sähköpostilista: vanukv[at]yahoogroups.com. Lista on avoin kaikille Vasemmistonuorten jäsenille; liittämispyynnöt
Vasemmistonuorten tiedottajalle, webmaster[at]vasemmistonuoret.fi.
Koulutusjaosto
Koulutusjaoston tehtävä on suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää Vasemmistonuorten valtakunnallista aatteellista ja järjestöllistä koulutus- ja opintotoimintaa kokouskauden aikana. Jaosto toimii yhdessä järjestö- ja koulutussihteerin kanssa, joka työntekijöistä vastaa koulutustoiminnasta.
1. Anni Järvinen, Itä-Suomi
2. Silla Kakkola, Pohjois-Pohjanmaa
3. Saara Kokkonen, Keski-Suomi
4. Eetu Komsi, Etelä-Suomi
5. Javiera Marchant Aedo, Häme
6. Aura Tamminen, Etelä-Suomi
7. Liisa Uudelt, Varsinais-Suomi
8. Noora Vaarala, Pohjois-Pohjanmaa 9. Otto Valpas, Itä-Suomi
PUHEENJOHTAJA Aura Tamminen
Koulutusjaoston sähköpostilista: vanukoulutus[at]yahoogroups.com. Lista on avoin kaikille Vasemmistonuorten jäsenille; liittämispyynnöt
Vasemmistonuorten tiedottajalle, webmaster[at]vasemmistonuoret.fi.
Aluepoliittinen työryhmä
Aluepoliittisen työryhmän tehtävä on laatia hallituksen käsiteltäväksi
esitys Vasemmistonuorten aluepoliittiseksi asiakirjaksi. Lisäksi työryhmä
suunnittelee ja toteuttaa toimintaa sekä valmistelee sen alaan liittyvistä
ajankohtaisista aiheista kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi.
1. Anni Järvinen, Itä-Suomi
2. Silla Kakkola, Pohjois-Pohjanmaa
3. Aaron Kallinen, Itä-Suomi
4. Klaara Lehtikangas
5. Mika Parkkari, Lappi
6. Sini Silveri, Lappi
Ympäristöpoliittinen työryhmä
Ympäristöpoliittisen työryhmän tehtävä on laatia hallituksen
käsiteltäväksi esitys Vasemmistonuorten ympäristöpoliittiseksi
asiakirjaksi. Lisäksi työryhmä suunnittelee ja toteuttaa toimintaa sekä
valmistelee sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja
hallituksen käsiteltäväksi.
Nayer Bennour, Etelä-Suomi
Aino Korrensalo, Itä-Suomi
Riina Kuusisto, Häme
Tuomo Lindholm, Itä-Suomi
Hilla Pohjalainen, Itä-Suomi
Anna Salmi, Häme
Minna Sumelius, Etelä-Suomi
Elisa Weckman, Varsinais-Suomi
Sukupuolten tasa-arvon ja seksuaalisen moninaisuuden työryhmä
Maria Alatalo, Keski-Suomi
Heidi Auvinen, Etelä-Suomi
Jiri Nieminen, Häme
Veera Nuutinen, Häme
Annika Perttula, Pohjois-Pohjanmaa
Milla Pyykkönen, Itä-Suomi
Maria Routakorpi, Itä-Suomi
Riitta Räihä, Itä-Suomi
Riikka Taavetti, Etelä-Suomi
Noora Vaarala, Pohjois-Pohjanmaa
Kulttuurityöryhmä
Kulttuurityöryhmän tehtävä on Vasemmistonuorten kulttuuritoiminnan elvyttäminen. Vasemmistonuorilla on perinteisesti ollut paljon omaa kulttuuritoimintaa. Yhteiskunnallisesti kantaaottava kulttuuri on ollut merkittävä osa järjestön kuusikymmenvuotista historiaa, mutta kulttuuria on aina tehty myös pelkästä tekemisen ilosta.
Vasemmistonuorten piirien tulisi suurimmaksi osaksi toimia oman kulttuuritoimintansa ideoijina.
Kulttuurityöryhmän tehtävänä olisi enemmänkin toimia Vasemmistonuorten kulttuuritoiminnan neuvonantajana.
Kulttuurityöryhmä voisi kuitenkin järjestää edelleen esimerkiksi kulttuurikilpailuja ja muuta avointa kulttuuritoimintaa.
Vasemmistonuorten kulttuuritoiminnan elvyttämiseksi kulttuurityöryhmä toteuttaa ”työkalupakin”, jota piirijärjestöt
voisivat hyödyntää omaa kulttuuritoimintaa suunnitellessaan ja toteuttaessaan. Kulttuurityöryhmä jatkaa toimintaansa
ainakin vuoden 2006 loppuun saakka.
1. Veera Aaltonen, Etelä-Suomi
2. Oula Hyrske, Etelä-Suomi
3. Niina Ilola, Etelä-Suomi
4. Henna Immonen, Etelä-Suomi
5. Jaana Jokisalo
6. Piia Lääveri, Etelä-Suomi
7. Laura Raudaskoski, Lappi
8. Sylvia Valkola
9. Ville Vettenranta, Satakunta
Palestiina-työryhmä
Palestiina-työryhmä vastaa Vasemmistonuorten Palestiina-solidaarisuuskampanjan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Työryhmä koordinoi kampanjaa, sen tapahtumia ja materiaalia. Solidaarisuuskampanjalla Palestiinaan Vasemmistonuoret haluaa paitsi kertoa suomalaisille palestiinalaisten vaikeasta tilanteesta ja heidän vapaustaistelustaan, myös tarjota kouriintuntuvaa apua paikallisille nuorille. Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä palestiinalaisten nuorisojärjestöjen kanssa. Palestiinalaisten on saatava oma valtio. Kansainvälisen oikeuden vastaiset israelilaissiirtokunnat ja turvamuuri on purettava palestiinalaisten mailta, lopullisista rajoista on sovittava ja Jerusalemista tehtävä kahden kansan yhteinen pääkaupunki. Päämääränä pitää olla tulevaisuus, jossa kaksi kansaa voi elää rauhassa omissa valtioissaan.
1. Veera Aaltonen, Etelä-Suomi
2. Riia Colliander, Etelä-Suomi
3. Bruno Jäntti, Etelä-Suomi
4. Sara Korhonen, Etelä-Suomi
5. Raisa Musakka, Itä-Suomi
6. Saila Ruuth, Etelä-Suomi
7. Kaisu Suopanki, Etelä-Suomi
8. Ville Vettenranta, Satakunta
PUHEENJOHTAJA: Saila Ruuth
|